tiistai 4. maaliskuuta 2014

Morsion asusteet

Saimme kihlajaislahjaksi uuden Häät-lehden ja rupesin pohtimaan morsiammen asusteita. 

Häät-lehtihän on siitä hauska, että sinne on kyllä onnistuttu repimään aina kaikkein kalleimmat jutut jostain. "Tämän sivun kokonaisuus vain 10,000 euroa!" Ai että, halpaa kuin saippua. Kokonaisuuteen kuuluu tietysti viiden tonnin puku, parin tonnin laukku ja 300 euron kengät, sekä muutaman tonnin korut. 

Ei näin. Ainakaan meillä. Koruja en ole vielä edes ajatellut, todennäköisesti haen jostain rihkamakaupasta jotkut blingblingit, jotka roudaan kirpparille myyntiin viikon päästä häistä. 

Jossain hääblogissa mainittiin, että morsiammen laukku on turhake, johon ei kannata kamalasti rahaa laittaa. Allekirjoitan. Muistan yksissä häissä nähneeni morsmaikulla jonkun pussukan ja senkin vain silloin, kun pari saapui juhlapaikalle. Olen muutenkin todella huono käyttämään laukkua, kuljin vuosia lompakko tungettuna perstaskuun, joka kertoo varmaan asenteestani jotain. Mikään, mikä ei mahdu taskuihin, ei tarvita.

Onneksi minulla kuitenkin on jo tämä turhake omasta takaa kaapissa. Se on teemaväreihin sopiva, pieni ja näppärä ja siinä on rock´n´rollia.



Pahoittelen kuvien jännää valoitusta, en jaksanut alkaa säätää.
Olen tilannut tämän clutchini viime kesänä Nelly.comista ja se oli syntymäpäivälahjani itselleni. Olen sitä käyttänyt myös muutaman kerran synttäreitteni jälkeen, lähinnä baarireissuilla.

Siihen saa myös ketjun, täydellinen pikku häälaukku ja jo maksettu!

Toinen mikä todennäköisesti jo löytyy omasta takaa, on kengät.
Rakastan hienoja kenkiä, vaikka en niitä epätoivoisesti kaappiini hamstraakkaan, niin muutama pari löytyy kuitenkin.
Tästä syystä, vaikka päätyisin ostamaan uudet kengät juhliin, niin en itke kyyneleitä sen rahan vuoksi. Kun hieno pari tulee vastaan, niin ostaisin ne joka tapauksessa, häät ovat vain oiva tekosyy. (Ostaa vaikka useampikin pari, kun ei voi tietää mitkä sitten haluu laittaa.)

Tässä muutama vaihtoehto;


Iron Fist:n Muerte Punk-korkkarit, kiva 10cm korko. Olen näillä parit juhlat / baariehtoon kopsotellut ja tuntuvat jo jalkaan luontevilta.


Nellyn Forget Your Boyfriend:t. Kuva ei nyt tee näille oikeutta. Näissä on joku 10-12cm korko ja jalan asento näissä on kyllä sen verran muikea, että ei pysty. Näissä en kyllä jaksaisi koko iltaa jorata tai pääsisi edes alttarille asti kaatumatta, joten ehkä unohdan nämä suosiolla. Tai sitten opettelen kävelemään niillä ja pidän niitä yötä päivää seuraavan vuoden.

Oikeasti haluaisin hääkengikseni ihan perinteiset, punapohjaiset Louboutinit. Mutta mitä helkkaria teen 600€ kengillä täällä kurapellolla? Jossain menee raja korkokenkähulluudessakin ja minulla se raja on 100€.

Mutta, joko menen naimisiin noissa kallokengissäni tai sitten, jos löydän jotain vielä hienompaa, niin niissä sitten. Ehkä joku matalampi korkokin voisi olla jees. Tai sitten bongaan jostain alesta ne baltsut, jotka voin sitten vaihtaa ehtoolla jalkaan. Tai sitten juoksen boheemisti paljain jaloin loppuehtoon.

7 kommenttia:

  1. On kyllä totta ettei häälaukkuun kannata paljoa rahallisesti panostaa, tuskin sitä niin paljoa tarvitsee..
    Kiva kuitenkin tuo sinun laukkusi, samalla "jotain sinistä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja myös "jotain vanhaa".
      Tuonne mahtuu varmasti huulipuna ja puuteri, tuskin sitä muuta miehen lisäksi hääpäivänään tarvitsee. :)

      Poista
  2. Mulla on myös tuollainen "nyrkkirautalaukku", blingblingiä mustalla pohjalla joten passaisi hyvin mustien hääkenkieni kaveriksi (: Ellen sitten innostu virkkaamaan tölkkiklipsuista itselleni laukkua, sekin on tässä pyörinyt mielessä.

    Hyviä muuten nuo sun ja Ellan huomiot että tuossa laukussa olisi sitten sitä jotain sinistä ja jotain vanhaa ;) On se kyllä helkkarin hieno laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tölkkiklipsulaukut on kanssa kivoja, äitini on niitä minulle netistä näyttänyt, hän kun on käsityöihminen. :)
      Minusta häälaukuiksi myytävät laukut, joita ainakin häämessuilla oli, on vähän tylsiä. Joten miksi laittaa rahansa suotta johonkin sellaiseen, jos omasta takaa jo löytyy kaapista sopiva laukku?

      Poista
  3. Huippua, että sulla on jo häälaukku valmiina! Ja komea sellainen onkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä hieno. Jotenkin tulee aina valittua se, jos tarvitsen baariin laukun. :)

      Poista
    2. Harmi, ettei taida omasta vaatehuoneesta löytyä valmiina häälaukkua... Kai sellainenkin tulee hankittua, mutta taitaa päätyä sinne pihistä-listalle.

      Poista

Sano nyt sinäkin jotain.